1 John 1:9: “If we confess our sins, he is faithful and just and will forgive us our sins,
and purify us from all unrighteousness.”
Nyt Herra haastoi sydäntäni aiheella, jota lähestyn arasti. Kompastelen, yritän kirjoittaa aiheesta jotain luettavaksi kelpaavaa.
Hätäinen raapaisu, kuten eräs ystävä kirjoittamiaan runoja nimittää. Toivon ja rukoilen, etten lisää kenenkään kuormaa, kyse on puhtaasta omastatunnosta,ja rauhasta Jumalan kanssa, ei sormella osoittelusta. Jeesus on meidän edelläjuoksijamme tässäkin. Hän on se joka näkee sielumme syvyyksiin asti, ja osaa hoivata meitä jokaista yksilöllisesti. Tämä on vain ”muistutus itselleni ja ehkä jollekulle muulle” miten vapauttavaa on antaa anteeksi.
Tärkeää ja vaikeaa.
Me, jotka olemme vaeltaneet Jeesuksen seurassa jo kauan, tiedämme kuinka arka tämä aihe on. Kukaan, ei uskova, sen paremmin kuin uskovakaan, ei selviydy elämästä ilman lujia iskuja, jotka sotivat oikeudentajuamme vastaan. Joskus ne tuntuvat ”oikeutetuilta”, silloin anteeksiantaminen on pikkuisen helpompaa. Joskus, kun joku tekee meitä kohtaan suurta vääryyttä ilman mitään näkyvää syytä, se on todella vaikeaa, ensin antaa anteeksi, sitten jopa, ehkä jossain määrin edes: unohtaa tuo kärsimämme paha. Jättää kaikki Herralle.
Meitä kutsutaan antamaan anteeksi.
Anteeksiantamuksessa on voimaa.
Se vapauttaa, niin meidät, kuin heidät, joille annamme anteeksi.
Silti painottaen sanon: vääryyttä, ja laskelmoivaa ilkeyttä tms ei tarvitse, eikä saakkaan hyväksyä. Jatkuvaan hyväksikäyttöön millään elämän alueella ei ole syytä suostua. Annan anteeksi on avain rauhaan, ei siihen että antaisimme itsemme jatkuvan vääryyden kohteeksi ilman muutosta tilanteeseen. Anteeksi voi, ja saa, ja oikeastaan pitää silti antaa. Niin hyvin kuin kykenemme. Tämä on se suuri vaikeus, kun jokin asia voi olla niin väärin, kuin vain olla voi, silti anteeksiantamus on hyvä ja tarpeellinen avain. Avain päästä eteenpäin, ja jos ei aivan unohtaa, niin katkaista tuon tilanteen, asian tai ihmisen ”hallintavalta” meihin. Päästää sielumme vapauteen. Jumalan tahdon mukaan. Iloitsemaan uskostamme ja kasvamaan siinä vapaasti.
Rauhaan on Jumala meidät kutsunut.
Meillä tulee olla terve itsekunnioitus, niin ettemme asetu kenenkään ylikuljettaviksi, tai mielivallan alle. Silti annamme anteeksi. Nämä kaksi eivät sulje pois toisiaan.
Otamme vastuun anteeksiantamisesta, mutta myös siitä miten elämme. Emme jää syytösten viidakkoon ja tuomioita tekemään. Nekin kun sitovat meidät, tuohon meille aiheutettuun vääryyteen. Aikuisuus uskossa ja luja luottamus Jumalan armoon auttavat tässä.
Uskon Jumalallinen näkökulma, emme toimi niinkuin he jotka eivät Jumalaa tunne. Tietysti aina, jos mahdollista, niin myös asioiden tasapainoon saattaminen on hyväksi. Sovinto veljien ja siskojen kera on suloista, niin Raamattu meille kertoo :). Käytännöllisesti myös on hienoa, jos jokin vääryys saadaan oikaistua jne. On niin paljon mitä emme ymmärrä, emmekä inhimillisesti ehkä koskaan voi muuttaa muuksi.
Raamatussa on monta kertomusta, jotka tukevat tätä: he antoivat asiat Jumalalle, joka näkee, tietää ja joka on hyvä. Inhimillisellä viisaudella ja taidollisuudella on rajansa, Jumalan ymmärrys on kaiken yli käyvää, ohi sen mitä me näemme tai ymmärrämme.
Seurakunnissa tulisi vallita sellainen rakkauden täyteys, että kaikki uskaltaisivat vapaasti kasvaa Kristuksessa. Meidän tulisi rakastaa myös lähimmäisiämme, ja kunnioittaa heitä. Juuri sellaisina kuin he ovat, virheineen kaikkineen. Emme etsisi toisistamme vikoja, vaan tukien ja hellästi siunaten, auttaisimme toinen toisiamme eteenpäin tässä itsekkyyden ajassa jota elämme.
Kristillisessä vaelluksessa anteeksiantamus on yksi kulmakivistä. Sitä tulisi runsaasti harrastaa.
Keille sitten pitää antaa anteeksi?
Kaikille? Tavallaan kyllä.
Niin usein kuin vain tarvetta on.
Omassa elämässäni olen joutunut antamaan anteeksi myös itselleni, ja Jumalalle. Juu, luit oikein. Kun et ymmärrä, jäät ehkä ikäänkuin kiinni tunteittesi vangiksi, jolloin anteeksianto jopa Herralle voi olla tarpeen, näin vapautat itsesi, siirryt ”syyttäjän” paikalta, armoa tarvitsevaksi. Tietenkään hän ei ole tehnyt vääryyttä, se vain on sinun näkövinkkelistäsi ollut kuin olisi.
Muistan kuinka keskenmenon jälkeen olin ihan lukossa, ja pääsin oikeastaan eteenpäin vasta kun annoin Jumalalle anteeksi. Hän, jolla on kaikki valta oli sallinut (tai suunnitellut) niin käyvän. Se vain ei käynyt järkeen. Halusimme lapsen, meillä oli asiat kunnossa ja lapsi olisi synytynyt uskoville vanhemmille jne. Oli laiha lohtu kuulla näin käy usein jne. Menin aivan lukkoon ja mykistyin Jumalaakin kohtaan. Anteeksiantamukseen nöyrtyminen, Jumalalle siis, avasi lukon ja pääsin taas eteenpäin.
Ei se heti iloa ja rauhaa palauttanut, surutyö elämän vaikeissa käänteissä on osa prosessia. Kuitenkin anteeksianto/ hyväksyminen: Herra on Jumala, se avasi Jumalalle pääsyn parantamaan ja hoitamaan minua.
Nöyrtyä Jumalan tahtoon, antaa tilanne hänelle, on kova läksy, silloin erityisesti kun emme ymmärrä Hänen teitään.
Ihan maallisella puolellakin anteeksiantamisen hyödyt on todettu. Alentuneena verenpaineena, ja tasaisempana sydämensykkeenä jne.. Toisinaan myös selittämättömät kivut, ja masennus ovat parantuneet anteeksiantamuksen myötä. Kun suostumme meihin palautuu ”rauha”, voimme paremmin.
Kun annat anteeksi, saat vastaanottaa Jumalalta asiaasi ns. päätöksen, asia on loppuunkäsitelty, anteeksiannettu. Saat myös armon alkaa puhdistua anteeksiantamattomuuden mukanaan tuomasta toisten syyttelystä, ja syyllisyydestä, häpeästä ja tuomiosta. Se taakka jota olet kantanut poistuu. Ihmiset eivät aina heti ymmärrä, että olet nyt vapautuksen tiellä, mutta pidä kiinni siitä että anteeksiannettuasi sinä olet vapaa. Puhdistus on tapahtunut, ja paranemisprosessi on alkanut. Haava umpeutuu, ja vaikka arpi jäisikin, sen ei pitäisi enää kauaa tai paljon sattua. Kun muut syyttävät, älä ota sitä syytöstä sydämeesi vaan usko: olet saanut syntisi anteeksi.
Synnin seurauksia joskus joutuu sitten selvittelemään, mutta se on eri asia.
Aina ei edes ole kyseessä synti, ei sinun tai jonkun toisen, elämässä vain on kaikenlaista vaikeaa.
Aina jos jäät täysin kiinni anteeksiantamattomuuteen, kohdistuu se sitten Jumalaan, itseesi, johonkin tilanteeseen, tai muihin, etsi apua joltain luotettavalta uskovalta, joka voi kanssasi rukoilla, ja ohjata sinua Jumalan armoon ja rakkauteen. Muista kyseessä on prosessi. Yksi rukous kerta ei ehkä riitä. Älä anna minkään katkeruuden juuren kasvaa. Älä luovuta ennenkuin koet vapauden ja rauhan. Astu siihen armoon, jonka takaajana on itse Herra.
Jumala toimii meidän elämässämme aina iankaikkisuus mielessään, ja voimme olla aivan varmoja siitä, että hän ei jätä työtään kesken. Jeesus Kristus haluaa antaa anteeksi, Hänen tahtonsa on pestä sinut vitivalkoiseksi. Luntakin valkeammaksi, uudelleen ja uudelleen. Hän kumartuu ja pesee seuraajiensa jalat. Auttaen esimerkillään myös meitä, oppimaan antamaan anteeksi.
Rukous:
Jumala, vastaanotan sinulta nyt anteeksiantamuksen. Kiitos, että puhdistat minut kaikesta vääryydestä, ja teet minussa armosi kautta sen työn, että voin täysin antaa anteeksi, niin itselleni, kuin muillekkin. Auta minua elämään uskoen, ja luottaen kaikessa sinuun.
Luo minuun puhdas sydän: (psalmi 51)
Varjele jalkani kompastumasta kuten Daavid psalmissa asian ilmaisee.
Kiitos Jeesus, että annoit suurimman mahdollisen uhrin; itsesi, että me voisimme olla anteeksiannetut. Annoit esimerkin, jota seurata myös nöyryyden ja anteeksiantamuksen suhteen. Anna anteeksi anteeksiantamattomuuteni.
Auta anteeksiantamaan myös muille heidän rikkomuksensa.
Sinä ymmärrät ja rakastat.
Sinun armosi riittää.
Auta myös tietämään miten toimia sen jälkeen, kun olemme anteeksiantaneet, kyseisen asian/ ihmisen / tilanteen suhteen.
Päästä minut kaikesta pahasta, väärästä häpeästä, ja peloista, ja anna rohkeutta valita, ja nöyrtyä kaikessa Sinun tahtoosi. Paranna sieluni haavat ja palauta minulle rauha.
Kiitos Jeesus että saan aina uskoa ja luottaa sinuun. Amen.
Suvi
Viimeisimmät kommentit