Jostain nousi tämmöisiä ajatuksia lukemani myötä, joita nyt sitten jaan tähän.
Roomalaisille 8:14 – Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa/ kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
Psalmi 23: 2-3 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
Hän vie, Hän johdattaa, Hän ohjaa.
Viekö Hän? Annammeko Jumalalle luvan johtaa ja ohjata?
Tähän liittyen: usein meiltä joku voi kysyä: mitä synti on?
Alkukielellä sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista. Kristillisissä tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa Jumalan asettamia käskyjä, asetuksia, lakia tai järjestystä rikkovien tekojen toteuttamiseen, tai väärien motiivien edistämiseen ajatuksin, tai toimin.
Luettelo kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi.
Kreikan kielen sana ”anomia” tarkoittaa lain rikkomista.
”Ofeilima” merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tms.
”Hamartia” Ohiampuminen, tai osumattomuus, kun epäonnistutaan tarkoittamalla hyvää, mutta sitten huomataan, että tehdäänkin pahaa.
”Agnoema” tarkoittaa liukastumista, kompastumista, vahingossa tehtyä pahaa yms.
”Parakon” tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen.
”Parabasis” viittaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea.
Sanalla ”asebeia” sitten tarkoitetaan aktiivista toimintaa Jumalaa vastaan.
Luettuani tuon, ajatuksia,hupsista, apua:
Siis eipä tänne juuri jää ketään joka eläisi täysin synnitöntä elämää.
Ja siis Herra auttakoon minua/ meitä tekemään sitä kuulua ”parannusta”:
Miten vaikea lause toteuttaa, niin uskovalle, kuin vielä uskosta osattomallekkin.
Miten vaikeaa odottaa johdatustaan ja vastauksiaan.
Miten vaikeaa totella.
Herätyksen aikaan kuuluu aina myös synnintunto, itsensä tutkiminen Jumalan edessä.
Herra antakoon meille armoa tehdä niin.
Pitäen samalla silmiemme edessä taas kerran: ristintyön merkitys, sen täydellinen lunastus, armo.
Ei ole pelkoa rakkaudessaan.
Jumalan ihmeellinen armo joka kantaa perille.
Jotenkin ehkä näinkin: Kun Jumala kohta alkaa ilmestyä ns. ”rytinällä”, sitten ehkä ei enää ole aikaa tutkia sydäntämme, nyt on sen aika, niin luulen. Jos vaikka vielä joudumme hieman odottelemaan, rauha, lepo ja toivomme Herrassa lisääntyy, kun omatuntomme ei syytä.
Uskovina ennenkaikkea: Hän vie meitä siihen, sille paikalle jossa sanomme: puhu Herra, palvelijasi kuulee, hetkeen, jossa meitä saa kuljettaa Jumala, jolla on kaikki valta.
Kysymys: Kuljemmeko korvat ja silmät avoinna kuulemaan ja näkemään ja tottelemaan?
Etsimmekö sitä mikä on Jumalan?
Suuria kysymyksiä joita nousi omasta sielustani tänään. Silti koen tässä on joillekkin meistä, kuten minullekkin jotain pohdittavaa. Herran vaikuttakoon, ja tahtonsa tapahtukoon.
1Sam.3: 10 ”Puhu, palvelijasi kuulee.”
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Sanon sen hiljaa, pää painettuna.
Kuiskaan kuin peloissani: tapahtukoon Sinun tahtosi.
Ikäänkuin olisit ankara.
Katsoit minuun ristiltä, veren pisarat poskillasi,
katseesi rakkautta täynnä.
………………………………………………………..
Loppuajatuksena, Herra ei väsy, eikä Hän hylkää:
54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Viime viikonlopun seurakunnassamme vierailleen Aili Ester Heinosen innoittamana mietin, mitä usko on. On paljon minua viisaampia jotka ovat asiasta hienosti osanneet ja osaavat kertoa puhein ja kirjoituksin. Niinkuin on heitäkin, jotka elävät uskon todellisuudessa monin tavoin. Raamatun koko ilmoitus otetaan vastaan uskolla.
Laitan tähän kuitenkin yhden esimerkin monien vuosien takaa: tunsin pariskunnan joka teki omaehtoista lähetystyötä Nigerissa, Länsi-Afriikassa,Tuaregien alueella.
Ranskassa syntynyt, ja uskoon tullut rouva ei ollut omien sanojensa mukaan ollut siten Hengellä täytetty kuin englantilainen miehensä. Tosin tarkoitti kai kielilläpuhumisen lahjaa. Sillä Pyhän Hengen vaikutus elämässään oli ilmeinen. Aivan ihana ihminen.
Kun he olivat työjaksolla, he asuivat kuten paikalliset jossain ”keskellä ei mitään”. Sahara ainakin eurooppalaisin silmin oli lähinnä vain hiekkaisia kyliä.
Siellä, eräänä päivänä heidän pieni tyttärensä noin 7-8v leikki pihatiellä, kun jonkun siihen lievään ylämäkeen parkkeeraama auto yhtäkkiä itsekseen vieri alaspäin seurauksin että, tyttären jälka jäi puristuksiin auton takpyörän alle. Rouva oli yksin kotona, kuuli lapsensa ulkona huutavan apua, ja juoksi ulos hädissään, katsomaan mitä tapahtui, mielessään huutaen Jeesusta avuksi.
Kun hän pääsi auton luo ja näki tilanteen, oman kertomansa mukaan, häneen laitettiin yliluonnollinen voima nostaa se auton perä ylös toisella kädellään, ja toisella nykäistä lapsen jalka auton alta. Oliko enkeli näkymättömänä auttamassa, emme tiedä.
Hän oli noin 160 sentinen, normaalipainoinen nainen, joka omilla voimillaan ei olisi moiseen kyennyt. Tapahtui siis ihme. Jeesukseen uskovan, uskon kautta vastaanottu ihme.
Kun hän sitten kumartui rukoillen ja edelleen Jeesusta avuksi huutaen katsomaan tyttärensä jalkaa, siinä näkyi renkaan jäljet, mutta se ei ollut murskana. Jalka näytti aivan normaalilta. Hän nosti sitten tytön pystyyn ja kun tyttö seisoi, hän alkoi kävellä aivan normaalisti, jalka oli kuin mitään vahinkoa ei olisi tapahtunutkaan. Kylässä tieto asiasta vaikutti suurta hämmästystä ja uskoa.
Oliko kyseessä ihmeiden sarja? Äidin uskon ja Pyhän Hengen, enkeleiden avulla tapahtunut ihmeteko? Todistus suuren Jumalan läsnäolosta kyseisen perheen kohdalla.
Usko Jeesukseen oli kuitenkin kaikenkaikkiaan avain, siitä olen varma.
Tunsin tämän äidin ja tiedän tarina on tosi, uskokoon ken uskoo:).
:::::::::::::::::::::
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
Hepr. 11:1 FB38: Kirkkoraamattu 1933/38
……………………………………………..
Muutamia ajatuksia:
– Uskoa ehkä voisi myös sanoa luottamukseksi, se että luottaa Jumalaan, synnyttää toivon. Abraham toivoi, vaikka kaikki toivo näytti menneen, sillä hän luotti Jumalaan. Jumala myös testasi luottamuksen ja koska Abraham kesti koetuksen hän sai mitä luvattu oli.
– Uskon kautta totta on se, mitä toivotaan.
– Uskomme näkee hengellisessä todellisuudessa sen, mikä ei ole vielä tullut todeksi näkyvässä maailmassa.
– Uskon lähtökohta on se, että ihminen uskoo Jumalan olevan se, joka Hän sanoo olevansa. Meihin laitettu usko luottaa Jumalan tekevän niin kuin Hän sanoo, vaikkei (vielä) näekään todisteita.
Tämäkin on totta: On tärkeämpää uskoa suureen Jumalaan, jonka mahdollisuudet ovat kirjaimellisesti rajattomat, kuin omistaa suuri usko.
Mietin tänään mitä kaikkea Herra Jeesus on lahjoittanut juuri minulle, sinulle, meille uskovina, uskon myötä, kautta jne. Sitäkin ehkä voi miettiä, miten vähän me usein pyydämme, uskomme on usein rajoittunut mukavan arjen vuoksi. Se kaikki mistä Aili kertoi, ihmeistä jne, oli inspiroivaa, ja innoittavaakin, jäin huokailemaan, kuinka usein valitsemme mukavuuden haasteiden sijaan.
Ainakin itseni löydän tästä mukavasta länsimaalaisesta arjesta, arjesta jossa on suht helppo elää ja olla ihan vaan. Uskon haasteet vievät meidät Hengen alueille, ja siellä kaikenaikaa käynnissä olevaan kuolemanvakavaan taisteluun. Taisteluun joka kuitenkin on jo voitettu Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Helmikuussa vuonna 2021 rintasyövän hoidot olivat jo siinä vaiheessa, että kävin joka päivä taksilla Seinäjoelta Vaasassa sädehoidoissa.
Itse hoito kesti noin 5 minuuttia, mutta matkoineen se oli 3 tunnin reissu joka päivä.
Nyt 2023 vuoden jo alkaessa uskaltaa katsella taaksepäin luottavaisesti, elämä jatkuu.
Aamu aamulta soitto keskustaksiin, ja taksi tuli ja taas mentiin, kolmen viikon ajan.
Joka aamu uusi mies: kelan taksareitten muodossa.
Sitä ehtii puhella kaikenlaista kun 2,5 tuntia on paikoillaan, ees taas matkat veivät tuon ajan.
Selkeästi monet kaipasivat kuuntelijaa, ja kun huomasivat sellaisen löytäneensä, puhuivat, kipeistäkin asioista ja vaikka mitä.
Taas kerran ajattelin miten tavattoman yksin ihmiset sisimmässään elävät, kun sairas mummoikäinen kelpaa sielunhoitajaksi yhtäkkiä. Kahden tunnin sydämmen ”purku”.
Maksu vain on väärinpäin, viisikymppiä siitä ilosta maksaakin kuljetettava.
Toki ehkä siinä oli Jumalalla sormensa pelissä että juttu luisti? Ja varmasti olikin.
Reissujen alkaessa tein itselleni päämäärän; jokaiselle arvokortti ainakin.
Halu oli tarjota edes ohimenevä ajatus Jeesuksesta.
Tehden myös matkoista jollain tavoin myös mielekkäämpiä.
Sekin siinä on, kun on akuutisti tietoinen kuoleman mahdollisuudesta, miten se voi tulla vaikka kuinka yllättäen, siinä tulee hätä myös muitten pelastuksesta.
Tuntui mukavalta, kun eräs sanoi heti selkeästi; kyllä minä uskon.
Lyhyt ja ytimekäs vastaus. Selkeä kannanotto.
En kyseenalaistanut, tai udellut uskoaan Jeesukseen. En kysynyt missä käyt tai muuta. Usko riitti.
Toinen osoitti vilpitöntä kiinnostusta. Kyseli ja kuunteli tarkkaan.
Kolmas murahti. Monenmoista.
Oli vain yksi joka jyrkästi pyysi minua olemaan mitään Jumalasta puhumatta. Vaikenin.
Niinhän se menee.
Antoi kuitenkin itselleni iloa. Sain olla ikäänkuin lähetetty joka päivä todistamaan.
Olihan minulla aikaa kotona näitä sitten rukoilla ja ihmetellä.
Syövällä on monta virkaa. Se vanha sanonta: kyllä ihmisen on päästävä lähelle ihmistä auttaakseen ja Jumalastakin todistaakseen, on totta.
Nähdä ja kuulla se toinen ihminen, hyväksyä, rakastaakin Jumalan voimasta.
Kuuntelin tässä joulunaikaan laulua kuinka suutarille tuli vieraita jouluna ja kyynel tuli silmään. Suutari pettyneenä kyseli yöllä: Mestari miksi et tullutkaan vaikka lupasit? Naapurillekin ehdin jo kehaista että tulet.
Vastaus oli: tulinhan minä kylään. Yksinhuoltajana kylmissään olevana, nälkäisen lapsen kera.
Pummina syömään ja viinoissani, avaimeni hukanneena naapurina.
Kiitos että autoit ja välitit.
Vuorisaarnankin laulusta tuli mieleen, kaikkine vaatimuksineen jotka ikäänkuin alleviivaavat miten kipeästi ja täydellisesti me armoa tarvitsemme ja saamme sitä myös, Saamme, että voimme myös muita armahtaa ja osoittaa muillekin Häntä jolta ainoalta armo ylemme vuotaa.
Ote Vuorisaarnasta Raamatun vuoden 38 käännöksen mukaan. Matteus 5: 3-16
Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Piispa Wille Riekkisen mukaan Vuorisaarnassa eteemme piirtyy kuva teräväsanaisesta ja älyisestä opettajasta, joka huipensi Mooseksen lain vaatimukset äärimmilleen.
Jumalan valtakunnan etiikka on ehdoton – mutta onneksemme niin on armokin.
”Vuorisaarnassa Jeesus ohjaa meidät aivan kuin rautalangasta vääntäen rakkauden salaisuuden äärelle.”
Vuorisaarna ei ole tälle maailmalle annettu ohjeisto elää, vaan se kertoo siitä, mihin suuntaan Jumalan tahtoo omiaan kuljettaa.
Vuorisaarna ei ole siis armon julistusta. Se on päinvastoin lakia, joka jatkuvasti todistaa niin Jumalan omalle kuin muillekin, miksi he tarvitsevat Jeesusta Vapahtajakseen. Vuorisaama on viimeistään se muuri tai seinä, joka pysäyttää tien onnistuneimmaltakin itsensä pettäjältä.
Mutta samalla kun Vuorisaama osoittaa ihmiselle hänen mahdottomuuttaan: itse omilla voimillaan ja kyvyillään miellyttää Jumalaa, se kertoo, millaista Jumala tahtoisi jokaisen ihmisen elämän olevan.
Mutta missään vaiheessa ihminen ei toki kuvittele asemansaJumalan lapsena riippuvan siitä, miten hyvin hän onnistuu
Vuorisaarnan mukaan elämään.
Sillä kristityn elämä on oikeastaan tulemista siksi, mitä hän jo on.
Kristitty eli Kristukselle kuuluva ihminen on Jumalan silmissä täysin nuhteeton, synnitön ja taivaskelpoinen.
Kristityn kilvoittelu taas on sitä, että hän voisi elää vähemmän oman tahtonsa ja omien himojensa mukaan ja enemmän lähimmäistensä iloksi ja Jumalan kunniaksi.
Siinä kilvoittelussa ei ole kuitenkaan kysymys epätoivoisesta taistelusta saavuttaa Jumalan suosiota, vaan se on lapsen kävelemään opettelua Isän turvallisessa ohjauksessa
Tämä ylläoleva, oli ote Jukka Norvannon ja Juha Erkkilä tekstistä netissä.
Nämä on tälläisiä pieniä katkelmia, ajatusten kirjoa elämän myrskyjen keskeltä. Mikään varsinainen opettaja en ole, enkä luule olevani:). Kristusta kompastellen seurailen.
Siunattua Uutta Vuotta 2023:
(Hebrealaiskirje 12:1-3 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. )
Minut kastettiin Turun helluntaiseurakunnassa 1984. Olin saanut uudestisyntyä Jumalan
lapseuteen noin kahta kuukautta aijemmin. Uskoon tultua, kaikki mitä olin kuullut ja tiennyt Jeesuksesta muuttui eläväksi. Raamatun sana maistui. Rukous oli etuoikeus josta ammensin joka hetki jne. Oli kuin olisin astunut iki-onnellisten maahan, jossa kaikki oli vain ja ainoastaan hyvää .
Nuo alun muutamat kuukaudet silmilläni oli Jeesukseen umpirakastuneen ruusunpunaiset silmälasit, joiden läpi katsellessa, kaikki oli ihanaa.
Silloinen käytäntö Turussa oli kahden tapaamisen mittainen ns. ”kastekoulu”, ennenkuin uskova hyväksyttiin kasteelle. Ensimmäiseen tapaamiseen menin silmät säihkyen, varmana uskoni riittävyydestä ja iloisena. Tulin pois tapaamisesta otsa syvissä rypyissä. Hyvin surullisena, minulla oli ongelma. Aika isokin sellainen kuulemma, minä poltin silloin tupakkaa, olin polttanut jo useita vuosia, melkein askin päivässä.
Silloinen pastorimme oli tapaamisessa sanonut: heitä joilla on yhä jokin synti, jossa he ovat kiinni, kuten tupakka tai viina tms, heitä ei kasteelle vielä hyväksytä. Pitää olla puhdas. Nykyään haastaisin häntä hieman lain ja armon jännitteistä, silloin se oli niinkuin oli, marssiaskeleet oli nyt annettu: tupakka tai kaste.
Toki ymmärän sen nyt paremmin, mitä käytännöllä haettiin, mutta mustavalkoinen astelma, jolla asia kerrottiin, olisi voinut jopa ajaa minut pois, ellen olisi ollut Jeesukseen niin rakastunut.
Käskytettyä rakkautta tarjottiin sen ilolla taipumisen sijaan joka oli ihanaa. Minua itketti.
Sisäisetkin syntimme karsitaan pikkuhiljaa, osaa kannamme hautaan asti, ei, emme me ole puhtoisia kastettaessa, kun emme siihen täyteen vanhurskauteen pääse edes koko elinaikanamme, siksihän Jeesuksen piti kantaa meidän syntimme. Tarvitsemme Vapahtajan joka maksoi hinnan meistä.
Me voimme esittää, ja vaadimme muilta sellaista mihin ei Jumalan Henkikään aja. Laki on orjuuttaja kuten Galattalaiskirje selvittää.
Kukaan ei ehkä siellä tiennyt että poltin, itse tiesin, ja olin nyt sitten varma, että seinä nousi pystyyn. Ruusunpunaiset silmälasini heitettiin kerralla pois, piti siis ryhtyä itse tekoihin?
Asetelmassa kaste vai tupakka, tajusin Herra ei ollutkaan minuun niin tyytyväinen sellaisena kuin olin, piti parantaa vielä. Enkö kelvannutkaan? Piti kelvata. Luulin että olin jo kelvannut? Rakkaus olikin ehdollista? Kyllä siinä silmät pyöristyi. Piti niin kovasti.
Laki astui esiin, oli heti valmis vaatijaksi. Painopiste siirtyi Jeesuksesta minuun. Oliko kyllin hyvä?
Kuitenkaan en sitä ihan silloin ymmärtänyt, olinhan kuin lapsi, joka sai ohjausta uuteen elämään.
Uskonasiat eivät olleet minulle tuttuja. Hyväksyin sisäisesti sitten: ikäänkuin, no näin se menee,
en osannut tai uskaltanut silloin kyseenalaistaa asioita.
Onneksi nämä käytännöt ovat nykyään osin parantuneet. Ainakin toivon että ovat?
Ymmärrämme antaa tilaa Pyhälle Hengelle johtaa ja kouluttaa, ohjata eteenpäin.
Uskoon tulo on polun alku, polun jonka edelläkävijä jokaisen kohdalla on Jeesus itse.
Kaste, halusin kasteelle, sen tiesin. Sinä iltana kotiin päästyäni laitoin huokauksin ja rukoillen tupakka-askin keittiön kaapin ylähyllylle ja sanoin Jeesus auta. Menin nukkumaan aikaisin, ja unohdin aamulla töihin lähtiessä laittaa sen askin laukkuuni. Päivä kului ja iltakin meni, toinen yö.
Seuraavakin päivä meni ja sen iltana tajusin, ei ollut ollut mitään vaikeutta olla polttamatta.
Kai siinä ylpeydellä ajattelin: näinhän sen piti ollakkin, sinne se jäi ylähyllylle, minun synti.
Osasinhan minä tämän. Kyllä olin hyvä. Taidan sittenkin kelvata? Yhdessä eteenpäin minä ja Jeesus.
Kuinkas ollakkaan, ei meitä aivan niin helpolla päästetä. Kuten sanottu, sinä iltana ylpeänä ajattelin miltähän tupakka nyt maistuisi, varmaan pahalta. Hetkellisessä uhossa: pitääpä koittaa.
Ihminen on aika tyhmä, ihan totta, minä ainakin toisinaan. Hyvältähän se maistui.
Siitä tulikin sitten ihan oikeasti, onneksi vain kahden vuorokauden mittainen kova taistelu,
tupakka vai kaste. Kumpi oli tärkeämpää?
Jumala uudelleen armahti, ja sain vapauden toistamiseen. Vapauden olla edes haluamatta jatkaa tupakointia koskaan. Nykyään en siedä hajua tai savua oikeastaan lainkaan, kuitenkin se oli niitä uskoontuloni ensimmäisiä ihmeitä, täysi vapaus tupakasta.
Niinpä olin nyt ”kelvollinen” pestäväksi. Kastekokemus oli itselleni todella merkittävä.
Muistan sen ilon yhä. Olin saanut uuden alun. Olin uusi luomus Kristuksessa.
Miten tämä liittyy Jouluun?
Ellei meille olisi syntynyt maailman Vapahtajaa, Jeesusta, meillä ei olisi toivoa eikä tulevaisuutta.
Seimen eteen on hyvä yhä kumartua, nöyrtyä ja hiljentyä ymmärtämään pelastuksen suuruus ja ilo.
Armo ilmestyi. Otti ihmislapsen muodon. Kantaen lupausta pelastuksesta joka on kaikki riittävä koko maailmalle. Viaton uhri ilmestyi kantamaan synnit täydellisesti puolestamme. Kunnia Jumalalle!
Meistä taistellaan, armo vai laki? Usko joka luottaa, vai kova oma yritys kelvata? Odottaessamme jälleen Jumalalta virvoituksen ja herätyksen aikaa suomelle. Saamme terävöittää täydellisen armon merkitystä mielissämme, ettemme vaadi muilta lain kautta, kun Jumala haluaa ottaa kädestä, rakastaa ihmistä sellaisenaan. Hän muuttaa ja opettaa ajallaan. On monia tapoja olla uskossa. Varokaamme lain vaatimuksia omassa elämäsämme. Varokaamme myös ettemme vaadi muilta lain täyttämistä, tai sitä että heidän polkunsa tulee olla samankaltainen kuin omamme. Jumalalla on monenkarvaisia lapsia.
Joulu on Armon ilmestymisen juhlaa, armon jota me kaikki tarvitsemme, joka päivä, joka hetki.
Kiitos Jeesuksesta joka kaiken kaikessa vaikuttaa.
Viimeisimmät kommentit