Nykyaika vaatii meiltä hurjasti kestävyyttä, sitkeyttä, aikatauluja, panostamista ihan kaikkeen elämässä. Jo lapsille annetaan pienestä pitäen käsiin puhelimet, tabletit ja telkkarit. Hyviä vanhempia ollaan jos saadaan pidettyä lapset tyytyväisinä ilman tunteiden näyttämistä ja konflikteja. Lapset ”hiljennetään” antamalla se, mitä he tahtovat. Tämä yhteiskunta pistää lasten päälle jo pienestä pitäen valtavaa vastuuta erilaisista asioista, milloin päätetään jo 3v ikäisenä perheen ruokamenu ja arjen toiminta, kun toisinaan jo 16v saa päättää sukupuolensa – ja kuitenkaan rikosoikeudellista vastuuta ei alenneta kuin yhdellä vuodella entisestä, mikä on mielestäni käsittämätöntä verrattaen siihen, millaista väkivaltaa tämän päivän lapset ja nuoret osaavatkaan jo ”harjoittaa”. Ei ymmärretä, että kyseessä on oikeasti ihmishenki, korvaamaton ja arvokas, rakastettu ihmishenki.
Vanhemmat näyttävät jo lapsilleen mallia siitä, miten elämässä täytyy olla kova ja suoriutua kaikesta vaan itsepintaisesti, vaikka mikä olisi. Miten voimme siis ajatella lasten olevan turvassa?
Voisiko yhteiskunta voida paremmin, jos uskallettaisiin kohdata särkyminen?
Vaikka ajatus siitä, että vaikkapa terapiassa käyminen on heikkouden merkki, on muuttunut enemmän vahvuudeksi – silti siitä ei puhuta. Siitä tehdään ehkä jonkinlainen leima, että jos käy terapiassa, on niin rikkinäinen, ettei siitä koskaan mihinkään ole. Ja samaan aikaan siellä terapiassa rakennetaan tervettä rohkeutta, ymmärrystä tilanteista, viisasta mieltä ja itsensä hyväksymistä.
Onko sisäinen särkyminen vaarallista? Rikkooko se ihmisen niin, ettei mikään ole enää mahdollista? Onko siitä haittaa, jos ihminen kohtaa särkyneisyytensä? Voiko sen jälkeen olla tulevaisuutta, toivoa, elämää?
Särkymisen syy voi olla mikä tahansa. Traumaattinen kokemus, sairaus, läheisen kuolema, avioero, tai jokin muu asia. Usein ihmiset kokevat olevansa tilanteissaan yksin, avuttomia. Sieltä paljastuu esiin niitä käytänteitä, mitä on omassa lapsuudessaan oppinut, miten on silloin tullut kohdatuksi – tai ei olla kohdattu. Se kiintymyssuhde tarpeineen nousee pintaan hankalissa elämäntilanteissa. Me toimitaan vielä aikuisenakin omien tarpeidemme mukaisesti, sen mukaan mikä on täyttämättä jäänyt tai on väärin täytetty. Puhutaan, että meillä on elämän aikana mahdollisuuksia kohdata niitä omia särkyneisyyden kohtia ihmissuhteissa. Me ollaan aikuisina vastuussa teoistamme kaikella tavalla, lapsia kohtaan, mutta myös toisia aikuisia kohtaan.
Elämän särkyneisyyden läpikäyminen ei ole useinkaan helppoa, eikä meidän särkyneisyytemme laajuuksia, aiheita, kokemuksia ja tuntemuksia voi vertailla keskenään. Me olemme yksilöitä, omine temperamentteinemme, historioinemme, kaikkinemme. Jos joku kokee vaikkapa työpaikkakiusaamisen erittäin haasteellisena, jollekin toiselle siihen suhtautuminen voi olla ihan toisenlaista ja pystyy jatkaa työntekoa. Eikä tuossa ole mitään väärää, kummankaan reagoinnissa!
Se, että ihminen uskaltaa tuoda esiin oman särkyneisyytensä edes yhdelle luotettavalle ihmiselle, on suuri asia. Se vaatii uskomattoman paljon rohkeutta, osoituksen halusta käydä asioita läpi, kohdata todellisuus, mutta kohdata myös ne mahdollisuudet, mitä tulevaisuudessa on – parempana kuin aiemmin. Ei helpompana, mutta parempana. Kukaan ei voi luvata kenellekään helpompaa elämää, ei kukaan. Eikä meille ole sellaista edes luvattu.
Oletko koskaan ajatellut, että särkyneestä voi tulla vielä kauniimpaa korjattuna?
Japanilainen kintsugi on taidetta, jossa korjataan särkyneitä astioita. Nämä astiat korjataan kultahipuilla. Ne saavat uuden mahdollisuuden, ollen paljon arvokkaampia kuin aiemmin. Ihmiselämä tosin on arvokasta ihan aina. Se ei ole verrattavissa astioihin. Ajatuksena kuitenkin se, että kun on särkynyt, ja päässyt tarkkaan ja varovaiseen käsittelyyn säröineen, voi siitä muodostua jotain vielä kauniimpaa kuin aiemmin. Mikä onkaan siis sen arvokkaampaa, kuin kohdata särkyneisyytensä, ja hoitaa sitä ehjäksi?
Ne säröt jäävät näkyviin, mutta kultaisina juovina elämässä. Ne voivat loistaa olemassa olollaan, mutta ne voivat loistaa kauniisti. Ne saavat näkyä ja olla olemassa, mutta ne eivät enää ole ongelmana, vaivana. Niitä voi käyttää hyödykseen elämässä, olemalla vaikkapa sitten apuna ja tukena toisille, tai vaan näyttämällä elämällään sen, miten on vahvempaa tekoa terveellä tavalla. Näin voidaan myös olla esimerkkinä lapsille ja nuorille siitä, miten on normaalia tuntea erilaisia tunteita, kohdata ne, ja seisoa tukevammalla pohjalla elämässään.
On taitoa näyttää särkyneisyytensä. Särkyneinäkin olemme vastuussa siitä, miten sen osoitamme toisillemme. Tekeekö sen tunteen vallassa, vaatien, haukkuen, alistaen, sortaen, riistäen? Vai tekeekö sen siten, että kohtaa omat rikkinäisyytensä siellä turvallisessa, luottamuksellisessa hetkessä toisen ihmisen kanssa, jossa opettelee tunnistamaan ne hetket, jolloin on esimerkiksi tarve omaan rauhoittumiseen, eikä tunteiden purkamiseen muihin? Keinoja on monenlaisia, ja jokaiselle löytyy ne toimivimmat keinot. Ei ole heikkoutta olla särkynyt, rikkinäinen. Se on suurta rohkeutta, jota ei kukaan voi viedä pois. Se, mitä särkyneisyytensä kohtaaminen on, on totista työtä, mutta sen aikaan saama tulos puhuu puolestaan. Meistä ei ole tarkoituskaan tulla kaiken kestäviä rautaisia astioita, vaan nimenomaan niitä, jotka ymmärtävät särkyneisyyden merkityksen, tietävät mitä on käydä asioita läpi, mutta tietävät myös sen, että niistä säröistä voi lopulta tulla kaunista tekoa, uutta käyttöä varten, jolloin kohdataan kanssakulkijat suuremmalla ymmärryksellä ja armollisuudella.
Onko se siis tuulesta temmattua, että Raamatussa puhutaan siitä, että olemme Savenvalajan käsissä? Hän, meidän Taivaallinen Isämme, pitää meistä huolen. Hyvä Jumala, joka tahtoo vain parastaan. Syntiin langenneessa maailmassa joudumme elämään monenlaisten haasteiden keskellä. Nämä haasteet ovat inhimillisiä, kuuluvat ihmisten elämään. Joillekin haasteita tulee enemmän, toisille vähemmän. Siihen emme syytä tiedä, emmekä voi lähteä hengellistämäänkään kaikkea. Jumala ON hyvä, Hän ei tuo eteemme ongelmia, koettelemuksia, särkyneisyyttä ja niin edelleen. Jumala ei tahdo meille kenellekään pahaa. Usein puhutaan siitä, miten Jumala antaa koettelemuksia meille, että kasvaisimme. Onko se varmasti näin? Jos Jumala on hyvä, särkeekö Hän meitä, että kasvaisimme asioissa? Ei. Jumala näkee kaiken, Hän tietää myös sen, että elämme syntiin langenneessa maailmassa joka pitää paljon pahuutta sisällään.
Luota siis siihen, ettei särkyneisyys ole Jumalan antamaa! Hän näkee sinut, Hän tietää sinut sisintäsi myöten. Hän EI tuo kohdallesi niitä haasteita mitä sinulla on. Hän ON sinun kanssasi. Me ihmisinä joudumme tehdä valintoja tässä maailmassa, me joudumme kohdata monenlaisia asioita. Me voimme luottaa Hänen hoitoonsa itsemme.
Isä Jumala, Sinä näet meidät viimeistä piirtoa myöden.
Sinä, Jumala, näet meidän putoavat hiuksemme, meidän menneisyytemme, nykyisyytemme, tulevaisuutemme.
Kiitos siitä, että Sinä olet Isä, huolehtiva, rakastava, hyvä.
Olet se, joka täyttää sydämen kaipuumme. Saamme luottaa Sinun hoitoosi itsemme ja läheisemme.
Minne ikinä menemme, Sinä olet kanssamme.
Ota meidät syliisi, pidä lähelläsi jokainen yksilönä, joka tämän lukee.
Kiitos Taivaallinen Isä, Kaikkivaltias Jumala, Sinun rakkaudestasi meitä kohtaan.
Sinä Isä olet meidän päämäärämme, Sinussa on kaikkemme.
~ Ansku
Viimeisimmät kommentit